KIRJASUOSITUS KESÄREISSUUN: MURHA MAALAISIDYLLISSÄ
...JA SUOSITTELEN MILLOIN VAIN: NEITI FISHERIN ETSIVÄTOIMISTO-SARJA Kirjoihin ja kulttuuriin keskittyvissä blogeissa on usein ajankohtainen teema: uutuuskirja, juuri ilmestynyt elokuva, arvio tuoreesta taidenäyttelystä... Itse aion nyt kuitenkin ottaa esille kaksi ei niin uudempaa tuttavuutta: Marie Bengtsin teoksen Murha maalaisidyllissä (ilmestynyt vuonna 2018) ja Neiti Fisherin etsivätoimisto-sarjan (kolme tuotantokautta tehty vuosina 2012-2015). Monet kertovat lukevansa suosikkikirjojaan useampaan kertaan, mutta harvemmin dekkareita. Kun muistaa juonen ja murhaajan, tärkein elementti heidän mielestään on kadonnut. Hyvät murhamysteerit silti kestävät useita lukukertoja ja tv-sarjat katselukertoja. Esimerkiksi Neiti Marplesta ja Poirotista nautitaan vuodesta toiseen. Kun ihastuin alkuvuodesta 2019 Neiti Fisherin etsivätoimisto-sarjaan katsoin kolme tuotantokautta niin moneen kertaan, että osaan ne vieläkin lähestulkoon ulkoa. Syy miksi nostan Nei...