GEORGE MICHAELIN IKUINEN HAAVE VAPAUDESTA

 

George Michael (1963-2016) oli huomattavan lahjakas ja arvostettu englantilainen artisti ja lauluntekijä, jonka ura kesti yli kolmekymmentä vuotta. Vaikka hänen levytystahtinsa hidastui vuosi vuodelta, albumien laatu heikkeni, hittien määrä kutistui miltei olemattomiin ja viimeisinä vuosinaan hän enimmäkseen leijaili skandaalin (ja kannabiksen) kärystä toiseen niin silti hän pysyi loppuun saakka suurena tähtenä. Poptaiteilijana, jonka musiikilla oli ja on merkitystä.

Lähes pakonomainen halu vapauteen oli yksi keskeisemmistä teemoista George Michaelin taiteessa ja koko elämässä. Hän teki kaksi Freedom-nimistä menestyskappaletta, erikoisen Free-instrumentaalin ja hänen viimeisien vuosien suurin projektinsa, elämäkertadokumentti kantoi myös nimeä Freedom.

 Mikä esti George Michaelia löytämästä janoamaansa vapautta vaikka hänellä oli kaikkea mitä ihminen oikeastaan voi toivoa: valtava kyky luoda kuolematonta musiikkia, uskomaton ääni, taito uusiutua ja pysyä ajan hermolla, lavakarismaa, varallisuutta, komea ulkomuoto, älyä, huumoria, läheisiä ystäviä, rakkautta, menestystä ja kunniaa?

Wham! (aktiivisena vuodesta 1981 vuoteen 1986) oli George Michaelin ja hänen parhaan ystävänsä Andrew Ridgeleyn muodostama duo, joka nousi nopeasti megasuosioon tervehenkisen hyväntuulisella imagollaan ja tarttuvilla poprallatuksillaan. Alusta lähtien oli ilmiselvää, että kaksikon todellinen lahjakkuus oli George, rento ja ulospäinsuuntautunut Andrew oli mukana lähinnä henkisenä tukena ujolle ja itseinhoon taipuvaiselle ystävälleen. 

Yksi Whamin suurimmista hiteistä oli Freedom vuodelta 1984. Kappaleen sanoitukset eivät ole erityisen henkilökohtaiset tai syvälliset, se on epätoivoisen miehen rakkaudentunnustus villille naiselle, joka ei halua sitoutua. "Girl, all I want right now is you", rakkaudenkohteen sukupuoli tuodaan useita kertoja selvästi ja kenties vähän tarpeettomastikin esille. Freedomin palkittu musiikkivideo kuvattiin Kiinassa, ja tästä paradoksista voi löytää jonkinlaisen piilomerkityksen. 

George Michael nimittäin tunsi itsensä kaikkea muuta kuin vapaaksi. Hän oli homoseksuaali, minkä hän halusi ehdottomasti pitää salassa. Vain muutama läheinen ystävä tiesi asiasta, yhtyekumppani Andrew mukaanlukien, jolle Georgen homous ei ollut koskaan minkäänlainen ongelma. 

Whamin yltiöpositiivinen, sokerihuurrettu imago oli Georgelle ahdas lokero, siinä missä Andrew oli aidosti aurinkoinen ja mutkaton, George vaan esitti sellaista. Mies vaikutti koko elämänsä ajan kroonisesti masentuneelta, ahdistuneelta, estyneeltä ja epätoivoisen yksinäiseltä. "Choose Life" luki Whamin kuuluisissa T-paidossa vaikka suurimman osan ajasta George Michael todennäköisesti pikemminkin toivoi kuolevansa. "Georgen elämänasennetta ei voi pitää missään mielessä kovin huolettomana", Andrew totesi myöhemmin.

Vaikka Wham saavutti muutamassa vuodessa huiman suosion eikä George Michaelin kiistaton lahjakkuus jäänyt epäselväksi kenellekään hän halusi tulla vakavasti otetuksi artistiksi. Wham oli helppo pilkan kohde mauttomine shortsiasuineen, hohtavine purukalustoineen ja pinnallisine viisuineen. Yhtyeestä tuli taakka, este vapaudelle, joten George siirtyi soolouralle.

George Michaelin sooloura käynnistyi menestyksekkäästi ja täytti kaikki odotukset. Uusi rosoisempi, väkevämpi imago, taiteellisesti kunnianhimoisemmat ja synkkäsävyisemmät kappaleet sekä huipputyylikkäät, sulavat musiikkivideot toivat hänelle pitkään janoamaansa kunnioitusta. Mutta ei pysyvää tyytyväisyyttä. "Olen todella vapaa", hän kertoi haastattelussa, kummallisen alakuloisena. "Minulla on vapaus mennä minne haluan ja tehdä mitä haluan." Silti hän kertoi olevansa onnellisimmillaan yksin autossaan. Hän sai rauhan vain ollessaan näkymättömissä. Se, että tuollainen edusti vapautta, huomioi Timesin toimittaja Mick Brown, vaikutti melko surulliselta.

George Michael oli uskonut, että menestys sooloartistina tekisi hänestä vihdoinkin tyynen ja autuaan miehen. Näin ei tapahtunut, hän tunsi vain tyhjyyttä. "Olin onnettomampi kuin hajotettuani Whamin - ja syy sille miksi hajotin Whamin oli se, että olin onneton." Hän koki myös, että suuren menestyksen vuosi 1988 oli hänelle enimmäkseen täyttä painajaista.

Seuraavan soololevynsä hittikappale oli Freedom -90, jossa George Michael halusi kertoa ihmisille, ettei ollut se henkilö joksi he häntä luulivat. Biisissä hän kertoo elämäntarinansa, valheellisesta imagosta ja sielunsa kadottamisesta. Freedom oli dynaaminen kehotus murtautua ulos häkistä, pudottaa lopullisesti vanha tarina ja elää totuudelleen uskollisena. Tämä olisi voinut olla merkittävä henkilökohtainen ulostulo, mutta tekijä itse ei seissyt rohkeiden sanojensa takana. 

George Michael jatkoi tarkoin varjeltua kaksoiselämäänsä äärimmäisen kontrolloidun naamionsa takaa. Kaiken oli oltava mahdollisimman heteroa, esimerkiksi hänen pitkäaikainen kulissityttöystävänsä esiintyi näkyvästi miehen eroottissävyisillä, hiukan kiusallisillakin videoilla. 

Tässä vaiheessa hänen peittelynsä alkoi vaikuttaa jo jokseenkin tarpeettomalta. Lehdistölle ja yleisölle oli käynyt aika selväksi, että mies oli vähintäänkin biseksuaali. Asiaa ei auttanut, että 80-luvun toinen ikoninen taiteilijapersoona, avoimesti homoseksuaalinen Boy George vihjaili jatkuvasti George Michaelin suuntautumisesta koska ei omien sanojensa mukaan hyväksynyt toisen Georgen ilmiselvää häpeää asiasta. Kunnioituksesta George Michaelia kohtaan kertoo, että Boy Georgen käytöstä pidettiin turhan tungettelevana. Julkkiksia paradioivassa Star Stories-sarjassa Boy Georgea näyttelevä hahmo pyyhältää Whamia esittävän kaksikon takahuoneeseen ja kaakattaa: "Havaitsen homoseksuaalien tuoksun kilometrien päähän!" Tämä nauratti Georgea (kenties jopa molempia).

George Michaelin vihamielisyys toimittajia ja lehdistöä kohtaan alkoi paistaa hänen haastatteluistaan. Detroit Free Pressin toimittaja Gary Graff kummasteli Michaelin jatkuvaa ärinää. "Hän on poptähti, joka valittaa "minä en ole tällainen" ilman että kertoo millainen hän sitten oikein on."

Michael koki, että hänen onnellisuutensa ja vapautensa tiellä oli aina jokin ulkopuolinen este: ensin Wham, sitten lehdistö ja lopulta levy-yhtiö Sony, jota vastaan hän kävi katkeran oikeustaistelun (ja jonka hän hävisi). Vaikka monet arvostivat artistin uhkarohkeutta käydä taistoon levy-yhtiön mahtia vastaan niin syytteen sisältö oli erikoinen, osittain jopa vainoharhainen. Michael väitti kivenkovaan, että Sony olisi tahallaan yrittänyt estää hänen toista albumiaan menestymästä. Voi vain kysyä miksi.

Sonyn mukaan levynmyynti Yhdysvalloissa takkusi koska tähti itse ei suostunut markkinoimaan sitä, ja tämä pitikin paikkansa. Alkoi näyttää siltä, että Michael ryhtyi joko tietoisesti tai tiedostamattaan sabotoimaan omaa uraansa. Hän piti Sonyn sopimusta myös taiteellisesti rajoittavana, mutta oikeus katsoi sopimuksen olevan pikemminkin  laulajan itsemääräämisoikeuden puolella. Yhteistyö levy-yhtiön kanssa päättyi, mutta vapaus ja sen tuoma onnellisuus eivät silti purjehtineet miehen elämään. George Michael ei vieläkään käsittänyt, että kaikista suurin este vapaudelle oli hän itse. Kun hän vuonna 1996 kuiskaa instrumentaalisen Free-kappaleen lopussa "Tuntuu hyvältä olla vapaa", tämä kuulostaa jo tragikoomiselta. 

Vuonna -98 oltuaan julkisuudessa lähes kaksikymmentä vuotta George Michael riuhtaistiin kertaheitolla ulos kaapista. Hän jäi kiinni seksin harrastamisesta julkisella paikalla ja pidätettiin. Selittelyn ja salailun aika oli ohi. Suuri yleisö ei ollut tapauksesta oikeastaan moksiskaan eikä homous tainnut tulla yllätyksenä oikein kenellekään. Kansallisaarremaista poptaiteilijaa rakastettiin edelleen, hän sai vilpitöntä tukea ihmisiltä, faneilta ja kollegoiltaan. Pidätystä pidettiin tekopyhänä ja homofobisena motittamisena. Vaikka George Michael suhtautui asiaan julkisesti jopa humoristisella otteella ja voitti lisää ihmisiä tällä lähestysmistavalla puolelleen niin todellisuudessa hän oli umpiraivoissaan.

Nyt kun hänen ei tarvinnut enää peitellä seksuaalisesta suuntautumistaan ja pelätä paljastumista, olisi voinut kuvitella, että helpotuksen tunne olisi ollut massiivinen. Sen sijaan George Michael loi uuden esteen ikuisesti havittelemalleen vapaudelle: huumeriippuvuuden. Päivittäisen pilvenpolton lisäksi kuvioihin tulivat kovat huumeet ja lääkkeet. Tämä addiktio lopulta tuhosi hänet fyysisesti. Koko hänen elämäänsä varjostanut syvä masennus oli henkisesti tehnyt tuhoaan jo vuosikaudet.

Viimeisinä kuukausinaan George Michael myönsi, että elämä oli hänelle raskas taakka kantaa ja kaikista raskainta oli itsensä rakastaminen. Kamppailu, jonka hän oli hävinnyt. Whamin aikoja George Michael muisteli myös kaiholla ja rakkaudella. Hän kertoi käsittäneensä ettei hänellä tulisi koskaan olemaan yhtä hauskaa eikä hän koskaan tulisi tuntemaan itseään niin vapaaksi. Hän ei ollut vaan ymmärtänyt sitä silloin.

Vaikka George oli kaikkea muuta kuin vapaa sielu, hänen molemmat ylistyslaulunsa vapaudelle ovat inspiroineet ja innoittaneet lukuisia ihmisiä ympäri maailmaa. Homoseksuaalien aktivistiryhmä järjesti puistotapahtuman, jossa tanssittiin Freedomien tahtiin. "Tämä on kunnianosoitus George Michaelille ja hänen kehotukselleen elää elämäänsä vapaasti kuten haluaa", eräs osallistuja ylisti.

Musiikki ei katoa. 

Joulun aikaan Whamin Last Christmas-klassikko ja parikymppisen Georgen silkkinen ääni täyttää hetkeksi koko maailman. 

George Michael kuoli 53-vuotiaana joulupäivänä yksin kotonaan. Surullisena, onnettomana ja huumeriippuvaisena miehenä. Hän ei koskaan saavuttanut sitä mitä eniten toivoi: vapautta.

Tämän kirjoitukseni lähteinä ovat olleet elämäkertakirjat James Gavin: George Michael - elämä ja Emily Herbert: George Michael 1963-2016 sekä dokumenttielokuvat George Michael - artistin muotokuva ja Wham!

George Michaelin tarina koskettaa minua syvästi vaikka en ole ollut erityisen innostunut sen enempää Whamista kuin hänen soolotuotannostakaan, enkä siis missään tapauksessa voi sanoa olleeni koskaan fani tai mitään sinnepäinkään. Olin aikanaan hyvin yllättynyt hänen massiivisesta itseinhostaan ja kroonisesta masennuksestaan - minulle vuosien esitys Whamin yltiöpositiivarina oli mennyt täydestä läpi. Monet saattaisivat pitää miehen epätoivoa kiittämättömän miljonäärin ruikutuksena, mutta minulle se on osoitus kuinka piinallinen ja musertava sairaus masennus on. Ja kun onnellisuus mitataan (turhaan) usein rahan ja menestyksen kautta niin niilläkään ei ole masentuneelle lopulta minkäänlaista merkitystä. Eikä George Michael ollut kiittämätön, päinvastoin. Jollakin erikoisella tavalla hänen elämäntarinansa tuo minulle sekä lohdullista että lohdutonta perspektiiviä, ihminen ei välttämättä selviydy. George Michaelin tuskaa lisäsi takuulla se, että hän vuosikaudet piilotteli masennustaan ja selvästi häpesi sitä. Hän halusi ja yritti epätoivoisesti olla jotakin muuta, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Masennus on usein tappava sairaus, myös George Michael sabotoi ja johdatteli itseään kuolemaan. 

Kun kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastanut ja siitä avoimesti kertonut ja kirjoittanut urheiluselostaja Tapio Suominen teki itsemurhan muutama kuukausi sitten, hänen läheisensä antoi merkityksellisen lausunnon: "Ei Tapio itseään tappanut, hänhän rakasti elämää. Hänen sairautensa tappoi hänet." Myös kaksisuuntaista sairastava juontaja ja toimittaja Tuomas Enbuske kirjoitti: "Bipo on äärimmäisen vaikea sairaus, johon moni kuolee. Ja tätä kuolemaa ei pitäisi enää kutsua nimellä itsemurha. Se ei ole murha vaan hidas kuolema."