KAUHUN JA PAINAJAISNÄKYJEN MESTARI ISMO SAJAKORPI / OSA 1: SOITTORASIA
Näyttelijä, teatteri- ja tv-ohjaaja Ismo Sajakorpi on suomalaisen kauhutuotannon pioneeri, jonka vaikuttavampia töitä ovat minisarja Soittorasia, elokuva Merkitty ja tv-sarja Painajainen. Hän sekä käsikirjoitti että ohjasi teokset.
Tällä kertaa Kirjavassa tuvassa sukelletaan näihin taidonnäytteisiin.
Jottei blogiteksti menisi kerralla liian pitkäksi ja laveaksi niin jaan arviot kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa käsitellään Soittorasiaa, kirjoitus Painajaisesta ilmestyy heti perään viikonloppuna ja Merkitty lokakuun puolella.
Pysykää siis mukana, se kannattaa.
SOITTORASIA
Kolmiosainen jännitysdraama Soittorasia on vuodelta 1974, pääosissa Esko Roine (Pentti Alanko) ja Marjukka Halttunen (Irma Alanko). Sarjassa ei ole vielä Sajakorven myöhemmälle tuotannolle tyypillistä unenomaista, piinaavaa kauhutunnelmaa ja surrealistista hulluutta vaan keskiössä on ensisijaisesti vauhdikas rikostarina.
Paitsi: jos kauhusta puhutaan niin Soittorasiassa nähdään yksi Suomen elokuvahistorian pelottavammaksi mainittu hetki, säkkipimeä yö ja saaristolaismökin ikkunan taakse hitaasti ilmestyvä naama. Vertahyytävän viipyilevä kohtaus on onnistunut traumatisoimaan ainakin yhden sukupolven. Se on jotain se.
Sarjan juonta on eri arvosteluissa kuvattu mykistäväksi (eikä positiivisessa mielessä), kököksi ja tyhjänpäiväiseksi. Ja myönnän, mykistävän kökkö se saattaa ollakin. Tyhjänpäiväinen ei missään nimessä. Itselleni tulee mieleen Aku Ankan taskukirjojen alkupään nerokkaimmat tarinat, ja tämä on kohteliaisuus. Eräässä jutussa Hessu Hopon päähän taisi lennähtää ohiajavasta autosta metallinen soittorasia, Mikki hoksasi mysteeriviestin ja pian oltiinkin jo rikollisliigan jäljillä. (Mutta ettei nyt kukaan luulisi minun vihjailevan Sajakorven ottaneen vaikutteita Aku Ankan taskukirjasta niin se ei ole edes teoriassa mahdollista, Sajakorven rasia soi jo paljon aiemmin).
Jännitysnäytelmä alkaa kun Alangon perheen äitipuoli Irma ostaa lapsille huutokaupasta vanhan soittorasian ja alta aikayksikön perhettä jahtaavat sekä poliisit että rikolliset. On murha, salainen koodi, väärinkäsityksiä, The naama ikkunan takana ja hitaasti kääntyvä ovenkahva, hurja takaa-ajo saaristomaisemassa ja yksi kaapattu ranskalainen tiedemies.
Aika vimmaiselta kieltämättä kuulostaa.
Mutta kökköys ja kömpelyys ovat mielestäni pikemminkin virkistäviä elementtejä, nostalgia ja aika ovat sarjan puolella. Kun jännärit ovat nykyään täpötäynnä sulavalinjaista saapastelua, salamannopeita leikkauksia ja virtaviivaista teknologiaa niin Soittorasian kotikutoisuus ja huolimattomuus on sympaattisen kiehtovaa. Kun puhelinlinja menee poikki niin yhteyttä ei saa eikä oteta. Jokaisen jakson aloittava "Tapahtunut tähän mennessä"-puhetiivistelmä on vanhanaikaisuudessaan aivan ihastuttava.
Jäin pohtimaan miksi sarjan perhe on uusperhe, koska sillä ei tunnu olevan juonen tai henkilöhahmojen kannalta minkäänlaista merkitystä.
Tulin siihen lopputulokseen, että ainoa järjellinen syy ratkaisuun on se, että tällä mahdollistetaan pitkäkestoinen kohtaus missä Irma ottaa rantakivellä yläosattomana aurinkoa. Ehkä tuohon aikaan ei katsottu soveliaaksi seksualisoida pienten lasten äitiä - katsotaanko itse asiassa vieläkään?
Toinen on samaisen Irman nilkannyrjähtäminen keskellä kiihkeätempoista pakotilannetta. Miksi? Irma on peloton ja pätevä hahmo, joka johdattaa määrätietoisesti lapsia turvaan. Ehkä on pakollista tehdä hänestä muutamaksi minuutiksi avuton jotta Pentti-isän rooli keskeisenä sankarina korostuisi. Melkoinen James Bond hänestä kuoriutuukin.
Muistan katsoneeni 80-luvulla sekä Merkityn että Painajaisen, mutta Soittorasiaa en muista nähneeni aiemmin. Tämä oli siis entuudestaan tuntematon, valloittava hiomaton timantti. Jos 70-luvun maailma, sarjan tahaton koomisuus ja naiivi nuhruisuus ei häiritse niin suosittelen. Jo pelkästään sen kauhunaamankin takia.
💀
BONUS: EDGAR ALLAN POEN MYSTEERI
Tri Gareth Moore: Edgar Allan Poen aivopähkinät
Suomentanut Sari Ristolainen
Bazar Kustannus
Koska rönsyily on aina hauskaa (omasta, ei niinkään muiden mielestä) niin laitan tähän loppuun teemaan sopivan arvoituksen Tri Gareth Mooren kirjasta Edgar Allan Poen aivopähkinät. "Selkäpiitä kylmääviä mysteerejä", hehkuttaa opuksen takakansi. Aikamoista liiottelua, voisin sanoa, mutta viihdyttäviä väreitä joka tapauksessa.😊
Tässä arvoitus:
"Suvantovaiheet, joita kirjoitusprosessin aikana väistämättä kohtaa, ovat hyvä hetki havannoida kielen pikku omituisuuksia, ja aivan erityisesti ilahdun löytäessäni sanoja, joita piileskelee toisten sanojen lomassa.
Kun kerran yksinäisenä hetkenä lehteilin muistikirjani sivuja, löysin luetteloimiani sanapulmia. Jokaisessa esimerkissä kahden sanan väliin voi sijottaa kolmannen sanan ja luoda sillä tavoin kaksi uutta sanaa lisää - toisen syntyessä ensimmäisestä ja keskimmäisestä sanasta ja toisen keskimmäisestä ja jälkimmäisestä sanasta. Tällä tavoin kukin kahden sanan pari muuttuu ratkaisussa viiden sanan rykelmäksi.
Alla on kolme sellaista sanaparia:
KIRKON_____________KAUPPA
JOULU_______________PÄIVÄ
KASTE_______________PÖLLÖ
Osaatko selvittää puuttuvat sanat?"
Nyt päättelykyky pinkeäksi ja ratkaisemaan. Oikea vastaus seuraavassa blogissa.
EDIT. Sajakorpi-teeman toinen osa (Painajainen) ja Poe-mysteerin oikea vastaus löytyvät täältä:
Ja kolmas osa (Merkitty) puolestaan täältä:
Kommentit
Lähetä kommentti