MADONNA JA MINÄ

 


Tänään, 16. elokuuta Madonna täyttää 63 vuotta. 
 
Vuosi 1986, olin 10-vuotias. Elokuun alku maistui merkkareilta ja korvalappustereoissani soi Like A Virgin. Ensimmäinen kosketukseni Madonnaan oli edellisvuonna Like A Virginin musiikkivideo Hittimittarissa. Jos sanoisin, että Madonna teki heti järisyttävän vaikutuksen, se olisi vähättelyä, pikemminkin hän jysähti elämääni kuin meteoriitti ja täytti sen.
 
Olin "Wanna-Be". Minulla oli farkkuhame, neonpinkki vyö, valkoinen "Keep Cool"- tekstinen napapaita (alunperin college-pusero, jonka vyötäröresorin ja hihat olin omin luvin katkaissut) pitsilegginsit ja Anttilasta ostetut helmet. 
Koska en haaveistani huolimatta asunut New Yorkissa, Lower East Sidella, oli pakko fantasioida pikkukaupungin keskusta salaisuuksia sykkiväksi suurkaupungiksi. Mielikuvituksen voima on tunnetusti rajaton, tussitöherrysten peittämä Centrum-tavaratalon asiakas-WC oli dekadenttien graffititaiteilijoiden kohtauspaikka, kaupunginosat ja korttelit kihisivät vaarallista energiaa ja tunsin itseni kujien sulavaliikkeiseksi seikkailijattareksi.
Se oli kuplivaa, jännittävää Madonna-kesää.
 
Tuohon aikaan useat naiset inspiroivat minua valtavasti: Cyndi Lauper, Nina Hagen, Marlene Dietrich, Heartin Ann ja Nancy Wilson, Marilyn Monroe, Debbie Harry, TV-sarjan Angelika, Dallasin Kathrine Wenworth ja kirjojen lukuisat henkilöhahmot. 
Madonna oli kuitenkin ylitse muiden. Hänessä oli kulkukissan charmia, äärimmäistä itsevarmuutta, hän oli valovoimainen ja magneettinen. Tekijänaisia.

Kun Madonnan ensimmäinen kiertue, The Virgin Tour, jyskytti halki Amerikan, aikakauden ahmituimmat poplehdet, Suosikki, Bravo, Popcorn ja Okej julkaisivat kuvia konserteista, joissa olisin tietysti halunnut olla mukana, rusetti hiuksissa ja purkkaa jauhaen.
Ihastuin Madonnan kiertueella käyttämään neonkirjavaan, psykedeeliseen jakkuun (allaolevassa kuvassa) niin palavasti, että päätin kirjoittaa hänelle - levy-yhtiön osoitetiedot löytyivät Suosikista - ja pyytää takkia itselleni.
Sanakirjan avulla väännetyssä kirjeessäni valehtelin olevani surullinen orpotyttö Neuvostoliiton lähituntumasta, jolla ei ole vaatteita. Ja siksipä luonnollisesti toivoisin hänen lähettävän takkinsa minulle. Madonna ei koskaan vastannut - no juu, tuskinpa on kirjettä lukenutkaan - mutta ehkäpä hän olisi itsekin harvinaisen häikäilemättömänä henkilönä jopa arvostanut "neuvostoliittolaisen orpotytön" röyhkeyttä.
Material Girls.
  
Erikoinen suhteeni Madonnaan on säilynyt yli 35 vuoden ajan, vaikka olen toisinaan vierastanut hänen vetyperoksidivamppi/ seksin ylipapitar/ kuivakka kartanonrouva-aikakausiaan ja usein pitänyt häntä hivenen rasittavana. Mutta erityisesti vuosina -85 ja -86 hän oli minulle valtavan voimaannuttava hahmo. 
Jotkut asiat eivät ole toistettavissa, ja juuri siksi on niin hienoa, että ne ovat olleet olemassa.
 
Paljon onnea Madonna!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KOLME SYYTÄ RAKASTAA MARILYNIA / MARILYN-KESÄ OSA 5

GEORGE MICHAELIN IKUINEN HAAVE VAPAUDESTA

VIISI VIIHDYTTÄVÄÄ JÄNNÄRIPLÄJÄYSTÄ