KAUHUN JA PAINAJAISNÄKYJEN MESTARI ISMO SAJAKORPI / OSA 2: PAINAJAINEN
Kolmiosainen kokonaisuus käsikirjoittaja/ohjaaja Ismo Sajakorven kauhutuotannosta jatkuu. Edellisen blogikirjoituksen pääosassa oli 70-luvun minisarja Soittorasia, nyt loikataan 80-luvulle hypnoottiseen Painajaiseen.
Myös ratkaisu Edgar Allan Poen arvoitukseen löytyy tekstin loppupuolelta.
Aiempi arvio Soittorasiasta ja Poe-mysteeri löytyvät täältä:
PAINAJAINEN
Siinä missä Soittorasian yksittäinen kohtaus on jäänyt kaikessa kammottavuudessaan ikiajoiksi katsojien mieleen niin Painajainen on nimenomaan kokonaisuutena traumatisoinut lukuisia ihmisiä.
Sitä on verrattu toiseen 80-luvun hyytävään kauhusarjaan Hiidenvirtaan, mystiseen Twin Peaksiin (näiden kahden sarjan tarinan ja kuvaston yhteneväisyydet ovat hämmästyttävät. Ja edelläkävijänä pidetty Twin Peaks ilmestyi useampia vuosia Painajaisen jälkeen), piinaavan aavemaiseen Hohtoon ja Hitchcockin psykologisiin trillereihin. Eli suhteellisen hyvässä seurassa ollaan.
Neliosainen Painajainen ilmestyi televisioruutuihin vuonna 1988. Suomessa yliluonnollisia elementtejä sisältänyt kauhusarja oli jotain aivan uutta ja erilaista.
Ismo Sajakorpi on kertonut olleensa nuoresta asti kiinnostunut hypnoosista, piilotajunnasta ja selvänäkökyvystä sekä kauhu-ja jännitysleffoista. "Kun pääsin television puolelle töihin, en halunnut lähteä Speden tielle. Lähdin kokeilemaan jotain sellaista mihin suomalaiset katsojat eivät olleet tottuneet."
Ja sen hän tottavie tekikin.
Katsoin Painajaisen telkkarista vuonna 1988 ja muistin sen äärimmäisen painostavana, vaikuttavana, karmivana. Kun ystävieni kanssa vuosia myöhemmin juteltiin sarjasta, muistikuvat juonenkäänteistä olivat kaikilla enemmän tai vähemmän hämärän peitossa, mutta tunnelma oli unohtumaton.
Tämän vuoksi nimi Painajainen onkin nerokas. Jos yrität selittää pahaa untasi jollekulle, se ei välttämättä kuulosta kerrottuna lainkaan pahalta, juuri tunnelma tekee painajaisunesta pelottavan ja ahdistavan.
Noin kymmenen vuotta sitten katsoin sarjan uudelleen suurin, lähes epärealistisin odotuksin ja petyin. Dialogi oli jäykkää ja kamalaa, koko homma vaikutti käsittämättömän kömpelöltä ja kiusalliselta.
Mutta nyt, kolmas kerta toden sanoo: Painajainen on ainutlaatuinen mestariteos. Sen arvioiminen perinteisellä mittapuulla on täysin tarpeetonta; kankeus, kömpelyys, kiusallisuus - hällä väliä.
Tarina alkaa kun taidemaalari Kai Merilä herää auto-onnettomuuden jälkeisestä koomasta ja palaa metsän keskellä sijaitsevaan huvilaansa muisti pahasti pätkien.
Pikkukylässä on aiemmin kadonnut teinityttö Nina ja tapaus luo kaiken ylle riipaisevan mutta myös kyräilevän ilmapiirin. Yhteneväisyydet Kyllikki Saaren tapaukseen eivät liene sattumaa. Merilälle ilmestyy voimakkaita näkyjä Ninasta ja vähitellen tapahtumien kaamea kulku alkaa hahmottua - sekä hänelle että katsojalle.
Synkkä huvila, häiriintynyt musiikki ja vastapainona täydellinen hiljaisuus, oudot hahmot ja tilanteet, kilometrikaupalla mäntymetsää, kätkö, kenkä, polkupyörä, autiotalo, äiti, lukittu piharakennus, kaivo - onhan tämä pirullisen toimivaa taituruutta!
Pääosassa tuskaisena Kai Merilänä nähdään hienon roolisuorituksen tekevä Eero Melasniemi. Suurimman osan ajasta hän tuijottaa hikisenä tyhjyyteen - samastun täysillä tähän tilaan.
💀
Seuraavana lokakuun puolella vuorossa Sajakorpi-teeman kolmas ja viimeinen osa, Merkitty-elokuva vuodelta 1984. Älkää siis häipykö minnekään.
EDIT: Arvio Merkitty-leffasta löytyy täältä:
💀
Oikea vastaus Poe-arvoitukseen: kirja, juhla ja helmi.
Eli kirkonkirja/kirjakauppa, joulujuhla/juhlapäivä, kastehelmi/helmipöllö
💀
Kysymys: mikä sopisikaan tämän blogitekstin loppuhuipennukseksi paremmin kuin Venom - tuo Paholaisen pirteä soittorasia - ja biisi Nightmare? Vastaus: Ei niin mikään.
Missä näitä Sarjakorven sarjoja voi katsoa?
VastaaPoistaItse olen lainannut nämä kirjastosta dvdnä. Painajainen löytyy käsittääkseni myös YouTubesta.
Poista