KATJA KETTU: ERÄÄN KISSAN TUTKIMUKSIA

 

Katja Kettu: Erään kissan tutkimuksia

Otava, 2023

Kannen kuva: Marage Photos/Bridgeman Images

Alunperin oli  tarkoitus käsitellä ihan muita aiheita, mutta tämä Katja Ketun fantastinen uutuusromaani syrjäytti kaiken. Joten heti tähän alkuun: olipa lukukokemus! Olipa elämys!

Yleensä vierastan suomalaista menneiden aikojen korpirealismia ja koen murteella kirjoitetun tekstin varsin rasittavana. Onkin merkillistä kuinka kirja, joka rakentuu hyvin pitkälle näiden ainesosien varaan saa minut hyrisemään silkasta ihastuksesta. 

Romaanissa on kolme päähenkilöä.

Nykyisyydessä on helsinkiläinen kirjailija, joka on kertarysäyksellä menettänyt kaiken: lapsen, uran, kumppanin, suuren rakkauden, mielenterveyden ja sanat. Tuska on käsinkosketeltava.

Toinen päähenkilö on menneisyyden isoisoäiti Eeva, joka kamppailee Pohjoisen rajaseudulla ankeissa olosuhteissa, sodan melskeissä. Häntä kannattelee rakkaus.

Ja viimeisenä muttei vähäisempänä: ajassa liikkuva tarkkanäköinen, mystinen kissa. Kissa on aivan mieletön elementti, näin oivaltava ratkaisu herättää lukijassa valtavan kunnioituksen kirjailijaa kohtaan.

Naisten kokemukset ovat syviä ja kiinnostavia, sivuhenkilöt kulkevat rinnalla yhtä verevinä, kirjan kieli on upeaa ja alati läsnäoleva maagisuus lumoavaa: kesytön luonto, voimanoituus, yrtit, loitsut...Erityisen kiehtovana pidin kiilusilmäistä, demonista aavehevosta:

"Kurkistan ikkunasta kesäyöhön. Ja siellä, kalvetun omenapuun ja villiintyneen ruusupuskan välissä seisoo jokin suuri eläin.

Koira se ei ole, vaan suurempi, mustempi, ja sen silmät palavat. Hevonen se on, kaupunkiin hukkunut hornanhepo. Se odottaa minua. Jostain tulee mieleeni, että se on kuin etiäinen, yöpuolen olento. Minua hukkahepo ei jostain syystä hirvitä. Se seisoo pimeän ja valon rajalla, toden ja unen rajalla samalla tavoin kuin saari kaukana Pohjoisessa kelluu rajojen välissä, menneen ja tulevan."

Kertakaikkiaan erinomainen mestariteos, voimakas, virkistävä, kekseliäs, vimmainen. Olen vaikuttunut!

💛🐱

...JA ERÄÄN SUKLAANNÄLKÄISEN BLOGGARIN TUTKIMUKSIA

(Ja tämähän ei oikeastaan kuulu millään tavalla yhtään mihinkään)

Happy Days Are Here Again eli rakastamani saksalaiset joulusuklaat ovat jälleen ilmestyneet kauppoihin. 

Nämä lempikonvehtini putkahtavat joka vuosi joulumarkkinoille erinimisinä ja erilaisissa pakkauksissa, todennäköisesti potentiaalisia ostajia hämätäkseen (koska itseni lisäksi en tiedä kovinkaan montaa ihmistä joka ei pitäisi näitä aivan karseina). 

Konvehtien löytämiseksi joutuu toisinaan tekemään melkoista salapoliisityötä. Eräänä vuonna alkoi pahasti vaikuttaa jo siltä, että peli on menetetty, mutta ehei, tehtävään osallistunut sukulaismies (ja entinen rikospoliisi) bongasi ne suuretsintöjen jälkeen poikkeuksellisesta peltirasiasta (kuvassa alimpana).

Tänä vuonna kaksi nimeä, Melanie ja Vanessa, kaksi erilaista rasiaa, sama sisältö. Ja jokainen konvehti muuten maistuu vaihtuvista muodoistaan ja käärepapereistaan huolimatta täysin samalta - marsipaanilta ja viinalta.

Koska tätä blogia ei välttämättä seuraa muut kuin siihen painostetut kaverit ja sukulaiset niin tässä teille hyvä joululahjavinkki: Melanie,Vanessa tai molemmat, 3 euroa/rasia Lidlistä.😊

Hyvää loppusyksyä ja alkutalvea kaikille! 💛