KOLME VÄRIÄ: PUNAINEN, KELTAINEN, MUSTA

Tällä kertaa Kirjava tupa väreilee innosta. Arvioitavana Helsingin kaupunginteatterin musikaali Moulin Rouge! The Musical (punainen), Miki Liukkosen esikoisteos Lapset auringon alla (keltainen) ja lopuksi vielä musiikkilinkki Venomin sysimustan klassikon coverversioon (arvatenkin musta).

MOULIN ROUGE! THE MUSICAL

Moulin Rouge! The Musical
Käsikirjoitus John Logan, ohjaus Anders Albien
Suomen ensiesitys 29.8.2024
Helsingin kaupunginteatteri

Pariisissa Pigallen punaisten lyhtyjen alueella sijaitseva legendaarinen yökerho Moulin Rouge (eli Punainen mylly) avattiin vuonna 1889 ja juhlii siis tänä vuonna 135-vuotispäiväänsä. Klubi oli alusta saakka  boheemielämän trendikäs keskus, uusi tanssi cancan villitsi yleisön, nauru raikasi, showt olivat loppuunmyytyjä ja siitä tuli nopeasti valtaisa menestys. Revyyt, operetit, vesibaletit ja Henri de Toulouse-Lautrecin suunnittelemat julisteet - Moulin Rouge tunnetaan kaikkialla maailmassa.

Vuonna 2001 ohjaaja ja käsikirjoittaja Baz Luhrmann toteutti Moulin Rouge! elokuvamusikaalin, johon ihastuivat niin katsojat kuin kriitikotkin. Visuaalinen ilotulitus, omaperäinen kuvakerronta ja tämän päivän hitteihin perustuvat musiikkinumerot helkkyivät ja välkkyivät perinteisen rakkaustarinan ympärillä. Maailmanlaajuinen menestyselokuva voitti kaksi Oscaria ja kolme Golden Globe-palkintoa ja rikkoi ennätyksiä ympäri maailmaa.

Moulin Rouge! The Musical perustuu Luhrmannin elokuvaan ja ensimmäisenä herää epäilys: miten ihmeessä sellaisen päälle vyöryvän karamelliaarrealuksen voi siirtää teatterilavalle? Vastaus: ilmiömäisen hyvin.

Helsingin kaupunginteatterissa viime vuosina näkemäni musikaalit, mestariteokset Kinky Boots ja Priscilla ovat nostaneet vaatimustasoni pirullisen korkealle, mutta Moulin Rouge ei kalpene vertailussa. 
Puvustus ja lavastus ovat huippuluokkaa. Pukusuunnittelija Astrid Lynge Ottosen kertoo halunneensa tuoda asuihin illuusiota hohtavien timanttien taikamaailmasta, mutta samalla raakuutta ja synkkyyttä koska kaiken säihkeen, höyhenten, paljettien ja silkkien keskellä rutiköyhät taiteilijat selvisivät hädintuskin hengissä. 
Lavastaja Takis on samoilla linjoilla: "Minulle Moulin Rouge! The Musical on tarina vastakohdista. Kullanhohtoinen ja värikäs maailma täynnä 1890-luvun glamouria, mutta myös varjoja ja pimeyttä." 
Musikaalin tanssinumerot ovat henkeäsalpaavia, pääosien Jennie Storbacka (Satine) ja Martti Manninen (Christian) onnistuvat erinomaisesti. Moulin Rouge! The Musical on sykkivä, hauska ja viihdyttävä, mutta myös surumielinen. Ei tätä olisi voinut paremmin tehdä. Käsittämätöntä ammattitaitoa. 

Ja se musikaalin tärkein elementti: musiikki. Moulin Rouge! The Musicalissa kuullaan elokuvasta tuttua hittikavalkadia, mutta tällä kertaa Paavo Leppäkosken suomentamilla sanoituksilla ja mukaan on otettu uudempiakin kappaleita. Energisinä sovituksina kuullaan mm. Lady Gagaa, Adelea, David Bowieta, Madonnaa, T.Rexiä ja viimeistään The Rolling Stonesin Sympathy For The Devil/You Can´t Always Get What You Want/Gimme Shelter-potpurin aikana olen lopullisesti myyty. 

Summa summarum: olipa upea elämys!
Moulin Rougen esitykset jatkuvat ainakin ensi kevääseen 2025 saakka joten suosittelen kaikille, tämä kannattaa ehdottomasti nähdä ja kokea itse. 

MIKI LIUKKONEN: LAPSET AURINGON ALLA

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla
WSOY 2013

Luettuani Miki Liukkosen esikoisteoksen Lapset auringon alla en voinut muuta kuin olla täydellisen vaikuttunut ja ihastunut. Kummallinen ja kiehtova lukukokemus.

Liukkonen on tarkkanäköinen sanataituri, kieli on väkevää ja omaperäistä. Luontevasta rönsyilystä huolimatta tarina kulkee tiiviisti ja jouhevasti eteenpäin, mielikuvituksen lento hurmaa.
Romaanissa kerrotaan isän ja pojan - he eivät koskaan tavanneet toisiaan - elämäntarinat, jotka nivoutuvat toisiinsa hämmästyttävällä tavalla. Mukana kulkee keskeisinä tekijöinä keltainen väri ja hämärä uuszeniläinen lahko. Kirja onkin luettava rautaisella keskittymiskyvyllä, yhdentekeviltäkin tuntuvat asiat ja yksityiskohdat osoittautuvat merkityksellisiksi.
Lukijalle annetaan mahdollisuus sitoa irtonaiset langanpäät yhteen ja hahmottaa kokonaiskuva, mutta mitään ei luovuteta liian helpolla.

Kirjan moniulotteisuus on mestarillista, se on kaikkea ja vielä enemmän. Teemat ovat synkkiä ja vakavia (mm. kuolema, suru, erilaisuus, persoonallisuushäiriöt, pakko-oireet) , raakoja ja vastenmielisiä (mm. kidutus ja sadismi) mutta myös kauniita: rakkaus, intohimo, lahjakkuus ja luovuus kaikissa sen eri ilmenemismuodoissa. Se on samanaikaisesti juonivetoinen ja yksityiskohtainen, kuulas ja ilmava, mutta värikäs ja täyteläinen. Se on kammottava ja hauska. 

Lapset auringon alla on teos, joka jää mieleen ja jota huomaa pohtivansa pitkään lukukokemuksen jälkeen. 
Mikä elämässä on puhdasta sattumaa ja milloin onkin tietämättään osa jotain suurempaa suunnitelmaa?  Liukkonen vyöryttää älyllisesti, mutta samanaikaisesti hymyilee lukijan kanssa. 

REVEREND BEAT-MAN AND IZOBEL GARCIA: BLACK METAL


Kiitos ystävälleni R:lle, joka tutustutti minut tähän helvetillisen hulppeaan versioon Venomin Black Metal-klassikosta. Tämä on jo jotain. Nimittäin neroutta.

Totuus, kauneus, vapaus, rakkaus - ne olivat Moulin Rougen taiteilijoiden mottona ja ensi kerralla Kirjavassa tuvassa käsitelläänkin vapautta, siihen saakka oikein hyvää syksyn jatkoa kaikille.

Neiti Hämärä, peiteväri kankaalle
©Nina Merlina
Lisää maalauksia yms. Instagramissa:https://www.instagram.com/ninamerlinaart/
Laita seurantaan!💚💜

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

KOLME SYYTÄ RAKASTAA MARILYNIA / MARILYN-KESÄ OSA 5

GEORGE MICHAELIN IKUINEN HAAVE VAPAUDESTA

VIISI VIIHDYTTÄVÄÄ JÄNNÄRIPLÄJÄYSTÄ