EVELIINA TALVITIE: KATA
Eveliina Talvitie: Kata
Like Kustannus/Kustannusosakeyhtiö Otava 2023
Kirjan kansikuvan tekijä: Tommi Tukiainen
Myönnän, Kata Kärkkäinen on joskus ärsyttänyt minua.
Tämä johtui hänen 90-luvun haastatteluistaan, joissa hän alvariinsa korosti olevansa hyvä jätkä, jätkäkimma ja täynnä jätkäenergiaa. Tällaisista lausunnoista tuli ikävä en ole niin kuin muut tytöt- tunne. Ja vuosia myöhemmin hän jaksoi mainita kuinka muut naiset olivat huoliteltuja täysissä tällingeissään kun hän puolestaan käyskenteli meikittömänä ja tukka sekaisin öljyvärin tahrimissa vaatteissaan. Samat vibat.
Elämäkerrasta käy ilmi, että Sourilla on yhä tapana selitellä ulkoista olemustaan. Se on taakka, joka pohjautuu häpeään. Ja ymmärsin myös sen, ettei Kata teennäisessä hyvän jätkän roolissaan halveksinut muita naisia tai naiseutta vaan se oli vastareaktio ja puolustusmekanismi sille kuinka häntä halveksittiin, pidettiin "huonona" naisena.
Helmikuussa Kata- elämäkerran ilmestymisen aikoihin silmäni nimittäin avautuivat - tai pikemminkin räväytettiin väkivaltaisesti apposen auki. Erään iltapäivälehden kommenttiosiossa käsiteltiin Sourin elämästä kertovaa uutuusteosta ja ihmiset suolsivat kohtuutonta törkyä. Kommenttikenttä oli täynnä suorastaan valkohehkuista vihaa häntä kohtaan.
Kata Kärkkäinen oli vastavalmistunut ylioppilas Playboy-kuvausten aikoihin, 35 vuotta sitten, mutta edelleenkin hän on kommentoijien mielestä alasti pyllistelevä superhuora, joka makaa kaikkien kanssa ja on ansainnut kaiken saamansa ikävän kohtelun. Tai sitten hän on katkera ja miehenkipeä mummo, joka vieläkin haluaisi maata kaikkien kanssa, ja siksi on ansainnut kaiken saamansa ikävän kohtelun. Halventavat kommentit olivat poikkeuksetta ulkonäkökeskeisiä ja seksuaalissävytteisiä.
Eräs arvostelija ilmoitti tomerasti, että Souri on täysi turhake eikä ole tehnyt elämässään mitään muuta mainittavan arvoista kuin keikistellyt nakuna pornolehdessä.
No, itse pitäisin kymmentä kirjaa, kolmea televisiosarjan käsikirjoitusta, kahta elokuvakäsikirjoitusta, radiokuunnelmaa, useita lehtikolumneja ja yhtätoista yksityistaidenäyttelyä aikamoisena saavutuksena.
Ja vaikkei lopputulos miellyttäisikään niin romaanin kirjoittaminen on vaativa, pitkäjänteinen ja rakenteellisesti haastava prosessi, johon ei moni kykene. Itse olen lukenut Sourin tuotannosta ainoastaan kaksi kirjaa, toisesta pidin (Sarana), toisesta en (Minä ja Morrison). Kuvataiteilijana hän on lahjakas. Puolivillaisia laulajan, juontajan ja näyttelijänuriaan hän on avoimesti kertonut katuvansa.
Niille ihmisille, joiden mielestä suutarin on pysyttävä lestissään Souri on takuulla punainen vaate. Hän on ollut / on mm. malli, laulaja, juontaja, näyttelijä, kestojulkkis, mestaritason keilaaja, vaatesuunnittelija, kirjailija, kuvataiteilija, perinnetalon emäntä, äiti, päihdeongelmainen, feministi, biseksuaali, Mensan jäsen, eduskuntavaaliehdokas...
Poikkeuksetta ihmisen yhden elämän sisällä on monta elämää, monta minää, monta roolia, mutta pitkäkestoisista julkisuuden henkilöistä tulee ihmisten mielikuvissa paikoilleen jämähtäneitä käsitteitä ja karikatyyrejä itsestään. Sen takia monille Katariina Souri on ikuisesti ainoastaan se Playboy-Kata, teki hän sitten mitä tahansa ja kuinka hyvin tahansa.
Ei ihme, että Souria välillä jurppii.
Tosiasia on, että elämäkerran avoimuudesta huolimatta Sourista on vaikea saada otetta. Tämä selittyy ainakin osittain hänen kertomista mielenterveydellisistä haasteistaan (ahdistuneisuushäiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö). Sourin identiteetti vaikuttaa hauraalta ja äkillisesti muuttuvalta, pirstaleiselta. Harvat ihmiset ovat johdonmukaisia ja ristiriidattomia, mutta Sourin suhde esimerkiksi julkisuuteen ja huomioon on ollut vähintäänkin poukkoileva.
Helsingin Sanomien kriitikko Helena Ruuska kirjoitti Sourin Pillerinpyörittäjä-romaanin arvostelussa kirjan olevan "kuin putiikki, johon sisään astuessaan ei oikein tiedä onko se profiloitunut juhlavaatteisiin, casualweariin vai pintamuotiin. Saatavilla on varmuuden vuoksi kaikkea." Tämä arvio sopisi myös kirjailijaan itseensä.
Norma of the North (vas) ja Observing, 2022.
kirjasta Eveliina Talvitie: Kata / kuvat Katariina Sourin kotialbumista
Romaaneissaan ja kuvataiteessaan Souri käyttää paljon myyttistä kuvastoa ja arkkityyppejä. Hän on henkisyydestä ja mystiikasta kiinnostunut, mutta toisinaan tulee olo, että hän kammoksuu epäkiinnostavan, keskinkertaisen ja pinnallisen ihmisen mainetta niin paljon, että sortuu väkinäiseen todistelun tarpeeseen.
Toisaalta, todistelemaan hän joutuukin. Kirjassa kerrotaan kuinka noin vuosi sitten Souri esitteli somessa vastavalmistunutta muotokuvamaalausta ja hetimmiten palautekommenteissa epäiltiin hänen maalanneen valokuvan päälle tai käyttäneen projektoria.
Taas tätä.
Kun hän kirjoitti tv-sarjan käsikirjoituksen epäiltiin, että se on jonkun toisen kirjoittama.
Kun hän julkaisi ensimmäisen romaanin epäiltiin, että se oli jonkun toisen kirjoittama.
Kun hän pääsi Mensan jäseneksi epäiltiin, että testin oli tehnyt joku muu.
Eveliina Talvitie: Kata
Minuakin paikoitellen jurppi hänen puolestaan.
📖
Kata- elämäkerta imaisee mukaansa ja kirjuri Eveliina Talvitiellä on suuri merkitys, hänen soljuvaa ja terävää tekstiään on ihana lukea.
Sourin vaiherikkaan elämän lisäksi sivutaan koko aikakautta ja yhteiskunnallisia rakenteita, mukaan on esimerkiksi otettu Tapani Ripatin surullisenkuuluisa Kikka-haastattelu, vaikkei sillä varsinaisesti ole Katan kanssa mitään tekemistä.
En ole koskaan aiemmin ajatellut Souria erityisemmin, hän on ollut itselleni julkisuuden henkilö, joka on samanaikaisesti kulkenut tuotteliasta, luovaa polkuaan. Enkä ole koskaan ajatellut, että minulla ja hänellä olisi paljoakaan yhteistä, paitsi innostus kirjoittamiseen ja maalaamiseen. Siksi olin hyvin hämmästynyt, toisinaan jopa epäuskoisuuteen asti, kun tajusin kirjaa lukiessa olleeni väärässä.
Maybe she´s born with it - maybe it´s Hyvinkää.
Kaiken muun lisäksi olemme nimittäin viettäneet teini-ikäämme samassa radanvarsikaupungissa. Väistämättä tulee mieleen, että paikan juomaveteen on lisätty jotain omituista ja levotonta käytöstä aiheuttavaa.
Talvitietä mukaillen: "Nämä ihmiset eivät tällä hetkellä välttämättä kärsi viidenkympin villityksestä. Hehän ovat kokeneet nuoruuden, josta yrittävät vieläkin toipua."😀
📚 LUE MYÖS:
Eveliina Talvitie: Vanha nainen tanssii
Aiemmassa, noin pari vuotta sitten julkaistussa blogitekstissäni Kirjavinkkejä kesään arvioin Talvitien aiempaa, 11 naisen haastattelusta muodostettua kokoelmaa Vanha nainen tanssii. Kirjassa haastateltavina ovat mm. Katariina Souri (tästä haastattelusta kaksikon elämäkerta-projekti käynnistyikin), Anu Sinisalo ja Seela Sella.
Näin kirjoitin: Elämää pulppuileva ja positiivinen teos vanhenemisesta ja iäkkäistä naisista, jotka edelleen tanssivat myrskyn lailla. Hurmaavan rönsyilevää ja elinvoimaista tekstiä.
♪♩ 🎸 KUUNTELE MYÖS:
Danielle Dax: Cat House
Facebookin kasarinostalgiaryhmissä on toisinaan jaettu Kata Kärkkäisen ainoaksi jääneen albumin Your Loven kappaletta Cat House vuodelta -89. Biisi ja musiikkivideo löytyvät YouTubesta. Kommentoijat ovat hämmästelleet kuinka näinkin rullaava biisi on aikanaan jäänyt niin vähälle huomiolle.
Mietin tätä itsekin koska kappalehan on vinkeä. Etsiessäni biisin alkuperäistä tekijää löysin wikipediasta englantilaisen Danielle Daxin, joka on säveltänyt, sanoittanut, laulanut, tuottanut ja miksannut kappaleen - sekä soittanut esikoislevyllään kaikki instrumentit itse. Nyt vasta hämmästynyt olinkin, miksen ole koskaan kuullut kyseisestä monipuolisesta ja omaperäisestä artistista - ja ilmeisesti eipä kovin moni muukaan.
Danielle Daxin ura alkoi 70-luvun lopulla ja jatkui 90-luvulle. Hän on julkaissut kuusi albumia.
Danielle Dax: Cat House (video) https://www.youtube.com/watch?v=L8UQz4dnFl4
Danielle Dax
80-luvulla oli vallalla näiveä käsitys, että tytöt eivät osaa soittaa. Ja jos soittivat niin ilmassa oli aina epäilys soittavatko he todellakin itse. Vaikka olihan meillä esimerkiksi The Runawaysin raunioilta Joan Jett ja Lita Ford sooloina, brittiläinen hard rock-bändi Rock Goddess, Heartin kitaristi Nancy Wilson ja popyhtye The Bangles. Suomessa mm. Tavaramarkkinat ja Honey B & T-Bonesin basisti Aija Puurtinen. Silti käsitys naisista ja rockin soittamisesta lähes mahdottomana yhtälönä pysyi vahvana.
(Eikä tämä pelkkään soittamiseen jäänyt, multilahjakasta Kate Bushia kohdeltiin jonkinlaisena seksipimuna Hounds of Love-albumiin saakka, mikä on näin jälkikäteen katsottuna täysin käsittämätöntä. Äskettäin törmäsin The Dreaming-levyn arvosteluun vuodelta 1982. Arviossa mehustellaan vuolaasti Bushin kauneudella ja vartalolla, loppupuoliskolla todetaan hämmästyneenä, että albumi onkin musiikillisesti suhteellisen kiinnostava. Ja kyseessä on The Dreaming, jumaliste, mestariteos.)
Viime vuosina olen sattumalta löytänyt tyystin tuntemattomaksi jääneitä mitä verevämpiä muusikkonaisia, Danielle Dax viimeisimpänä. Maria Pettersonin Historian jännät naiset-teoksen vanavedessä jonkun pitäisi kirjoittaa teos Rockin jännät naiset - kiinnostavia ja nerokkaita persoonia, jotka saavat lukijan kysymään: miksi en ole kuullut heistä aiemmin. Sillä heitä löytyy. Ja ainakin täällä olisi yksi innokas lukija.
♪♩♪
Toivotan kaikille Oi ihanaa toukokuuta sekä hyvissä ajoin lämpöistä saapuvaa äitienpäiväsunnuntaita 14. päivä. Onnea, iloa ja voimaa kaikille äidin roolin ottaneille, äitiään tai lastaan kaipaaville, äidiksi haluaville - ihan jokaikiselle äidille ja äidinmieliselle. 💕
Seuraavaa blogitekstiä voi odotella ilmestyväksi kuun loppupuoliskolla.
Noitaäidin kattila kiehuu liedellä.
Kuvan teos on Marko Lambergin tietokirja Noitaäiti - Malin Matsintyttären tarina,
Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2019
Kommentit
Lähetä kommentti