GEORGE MICHAELIN IKUINEN HAAVE VAPAUDESTA
George Michael (1963-2016) oli huomattavan lahjakas ja arvostettu englantilainen artisti ja lauluntekijä, jonka ura kesti yli kolmekymmentä vuotta. Vaikka hänen levytystahtinsa hidastui vuosi vuodelta, albumien laatu heikkeni, hittien määrä kutistui miltei olemattomiin ja viimeisinä vuosinaan hän enimmäkseen leijaili skandaalin (ja kannabiksen) kärystä toiseen niin silti hän pysyi loppuun saakka suurena tähtenä. Poptaiteilijana, jonka musiikilla oli ja on merkitystä. Lähes pakonomainen halu vapauteen oli yksi keskeisemmistä teemoista George Michaelin taiteessa ja koko elämässä. Hän teki kaksi Freedom -nimistä menestyskappaletta, erikoisen Free -instrumentaalin ja hänen viimeisien vuosien suurin projektinsa, elämäkertadokumentti kantoi myös nimeä Freedom . Mikä esti George Michaelia löytämästä janoamaansa vapautta vaikka hänellä oli kaikkea mitä ihminen oikeastaan voi toivoa: valtava kyky luoda kuolematonta musiikkia, uskomaton ääni, taito uusiutua ja pysyä ajan hermolla, la...