JOKI, JOLTA EI OLE PALUUTA / MARILYN-KESÄ OSA 3
Marilyn Monroe-teemakesän kolmannessa osassa matkataan Joelle, jolta ei ole paluuta.
Aivan aluksi valotetaan projektin taustatekijöitä. Jos itse elokuvaa nimittäin moitittiin tylsyydestä niin kuvauksissa oli meininkiä senkin edestä: jännitteitä ihmissuhteissa, mustankipeä siippa, hapan ohjaaja, vastentahtoinen päänäyttelijä, dominoiva kouluttaja, juopottelua ja yksi muljahtanut nilkka.
Sen jälkeen etsitään ja löydetään Marilynin esittämän Kayn ja ankkakaunotar Kultu Kimalluksen esiäiti. Lopussa arvio elokuvasta.
Aiemmat Kirjavan tuvan teemakesän osat voit lukea alla olevista linkeistä.
Ensimmäisessä osassa on omakohtaisia muistojani Marilynista ja muutamia vinkkejä:
Toisessa osassa on arvioitavana Marilynin läpimurtoelokuva Niagara:
JOEN TAUSTAKOHINAA JA JÄLKIJYLYÄ
Kahden menestyskomedian (Herrat pitävät vaaleaveriköistä ja Kuinka miljönääri naidaan) jälkeen Fox määräsi Marilynin saluunalaulajattaren osaan keskelle villin lännen kultakuumetta.
Joki, jolta ei ole paluuta jurppi Marilynia alusta asti, mutta sopimus pakotti hänet tekemään roolin. Marilynin mielestä tarina oli pitkäveteinen (mitä se kieltämättä onkin) ja hän käytti siitä vähemmän mairittelevaa nimitystä "Z-luokan länkkäri". Hänellä ei ollut koskaan elokuvasta mitään hyvää sanottavaa.
Joen ohjaajaksi pestattu Otto Preminger oli myös ensitahdeista saakka huonolla tuulella. Elokuva oli hänellekin pakollinen toimeksianto.
Lisäkireyttä kuvauksiin toi Marilynin miesystävä ja tuleva aviomies Joe DiMaggio. Tarinan mukaan hän sai vihiä Marilynin ja miespääosan esittäjä Robert Mitchumin lämpenevistä väleistä ja pyyhälsi jurottaen paikalle. DiMaggio oli työryhmän mukaan harvinaisen synkkää seuraa.
Kuvauksissa hääräsi tapansa mukaan myös Marilynin pahamaineinen neuvonantaja, draamakouluttaja ja eräänlainen henkinen sijaisäiti Natasha Lytess, joka hermostutti Premingerin täysin. Ohjaajan mielestä Natasha tärveli neuvoillaan Marilynin suoritusta, mutta Marilyn luotti Natashaan kritiikittömästi eikä kuunnellut varsinaista ohjaajaa.
Kesken kuvausten Marilynilta nyrjähti nilkka. Pieni tapaturma, mutta lehdistö riehaantui.
Muutamia vuosia aiemmin huumeiden hallussapidosta lyhyen vankilatuomion saanut Mitchum ilmeisesti läträsi Joen aikoihin reippaasti viinan kanssa.
Olosuhteet olivat siis kaikkea muuta kuin rennot ja iloiset mutta se ei näy roolisuorituksissa. Vaikkei Joki mikään mestariteos olekaan niin lopputulos on kuitenkin parjattua mainettaan parempi.
Joki, jolta ei ole paluuta ja riittämiin haasteita.
Ohjaaja Otto Preminger ja nilkkansa nyrjäyttänyt Marilyn.
Elokuvan jälkeen Marilyn joutui ojasta - tai joesta - allikkoon (enkä tällä viittaa onnettomaan avioliittoon sen toisen joen eli Joe DiMaggion kanssa). Marilyn nimittäin suurin piirtein kiristettiin seuraavaan filmiin, musikaaliin nimeltä Rytmiä veressä (There´s No Business Like Show Business), johon hänelle oli häthätää lisätty turhanpäiväinen sivuosa. "Typerä rooli typerässä elokuvassa", murisi Marilyn ja hänen mielestään kiinnitys vaikutti Foxin kostolta. Marilyn oli nimittäin ryhtynyt puolustamaan oikeuksiaan, hän kritisoi avoimesti Jokea, vaati parempaa sopimusta ja parempia rooleja.
Mutta Fox, tuo vanha kettu, voitti aina.
MARILYN, KULTU JA LILLIAN
Marilynin lauluesityksistä ja asuista minulle tuli ykskaks vahvasti mieleen Kultu Kimallus, tuo Takaisin Klondikeen- ankkatarinan sykähdyttävä laululintu, joka ryösti paitsi hanhenmunan kokoisen kultakimpaleen niin myös Roope Ankan sydämen ikiajoiksi.
Kultarynnäkkö, saluuna, cowboyt, mainarit ja häikäisevä laulajatar - voisiko Marilynin esittämä hahmo olla jonkinlainen Kultun esikuva? Yleisesti on tiedossa että Helinä-keijun olemus napattiin Marilynilta, mutta Kultun olen mieltänyt pikemminkin jonkinlaiseksi lumikenttien kovapintaiseksi Marlene Dietrichiksi.
Asia vaati ehdottomasti lähempää tarkastelua.😊
.jpg)
Carl Barksin luoma häikäisevä Kultu Kimallus (Glittering Goldie).
Ja tässä tutkimusten lopputulos:
Takaisin Klondikeen-tarinan käsikirjoitti ja piirsi ankkamestari Carl Barks vuonna 1952 ja se julkaistiin ensimmäisen kerran maaliskuussa 1953. Joki sai ensi-iltansa vuotta myöhemmin. Marilynin Kay ei siis ole Kultun esikuva. Eikä liioin Kultu Kayn.
Mutta miten yhtäläisyydet ovat niin hämmästyttävät?
Jatkoin etsintääni ja ankkatarinan innoittajaksi osoittautui kultarynnäköstä kertova Ethel Anderson Beckerin kirja Klondike ´98 vuodelta 1949. Kirjassa on merkittävä kohta: "Saluunan nurkassa joku soitti huuliharpulla After The Ball..."
After The Ball kuultiin kymmenisen vuotta aiemmin eli 1940 ilmestyneessä elämäkertamusikaalissa, missä Alice Faye esitti kuuluisaa 1800-lopun vaudevilletaiteilijaa Lillian Russellia. Kultu Kimalluksen ulkoinen olemus on ehdottomasti elokuvan Lillianin.
Suomenkielisessä sarjakuvassa Roope myös muistelee Kultun laulaneen saluunassa ihanan heleästi laulua Tanssiaisten jälkeen (eli alkuperäisessä englanniksi After The Ball).
Beckerin Klondike ´98-kirja ja elämäkertaelokuva näyttelijä/laulaja Lillian Russellista ovat siis Kultu Kimalluksen hahmon takana.
Ja Alice Fayen esittämä Russell on epäilemättä myös Kayn esikuvana koska Marilynin esiintymisasu Joessa on identtinen elokuvajulisteessa nähtävän puvun kanssa (alla olevassa kuvassa). Kappaleet After The Ball ja Marilynin esittämä River of No Return käsittelevät myös samaa, ikiaikaista teemaa: menetettyä rakkautta.
Kun eksyy reitiltä niin löytää aina jotain uutta. Ja nyt löytyi kiinnostava Lillian Russell, jonka elämään ja uraan aion jossakin vaiheessa perehtyä tarkemmin.
... ja kaikkien näiden sivupolkujen jälkeen itse asiaan eli:
ARVIOSSA JOKI, JOLTA EI OLE PALUUTA
The River of No Return, 1954
Ohjaus: Otto Preminger.
Käsikirjoitus: Frank Fenton, perustuen Louis Lantzin kertomukseen.
Pääosissa Marilyn Monroe (Kay Weston), Robert Mitchum (Matt Calder)
ja Tommy Rettig (Mark Calder).
Joen juoni on varsin yksinkertainen. Vankilasta vastikään vapautunut lännenmies Matt Calder (Mitchum) tapaa vuosien jälkeen 9-vuotiaan poikansa Markin (Tommy Rettig) ja samalla kohtaa valovoimaisen kapakkalaulaja Kayn (Marilyn).
Myöhemmin Kay ja hänen sulhasensa päätyvät sattumalta Mattin tilalle, ahne sulho pettää heidät ja kolmikko - Matt, Kay ja pieni Mark - jäävät luonnon armoille.
Sen jälkeen he seilaavat huteralla lautalla pitkin vaarallista jokea Kanadan Kalliovuorten komeissa maisemissa. Ja kohtaavat jos jonkinlaisia vaaroja: arvaamattoman luonnon lisäksi henkeä uhkaavat sotaisat intiaanit ja keskeltä metsää putkahtaa milloin puuma ja milloin epämääräisiä kiväärimiehiä.
Joki, jolta ei ole paluuta on omituinen sekoitus viipyilevää luontodokumenttia ja kliseistä poukkoilua.
Ei se silti ole surkea tekele. Marilynin vetovoima ei horju: laulunumerot ovat sävykkäitä ja onnistuneita, hän on roolissaan samanaikaisesti herkkä ja vahva sekä kertakaikkisen upean näköinen farkuissa ja hiustenpidennyksissään.
On jotenkin paradoksaalista, että Marilyn vihasi Jokea niin paljon koska Kayn rooli on Marilyn-asteikolla poikkeuksellinen. Elokuva on vakava eikä Kay ole tyhmä, hassu tai hössö. Hän on sitkeä, napakka ja teeskentelemättömän hyväsydäminen. Kayn loputon lojaalisuus kieroa rakastettuaan kohtaan on tietty tuskastuttavan sinisilmäistä, mutta on ymmärrettävää miksi elämän kaltoinkohtelema Kay haluaa viimeiseen asti uskoa rakkauteen.
Vähäpuheinen Matt ja urhea Mark-poika eivät jää auttamattomasti Marilynin varjoon vaan kolmikon yhteisdynamiikka toimii paikoitellen maagisen hienosti.
Paitsi Mattin ja Kayn "sähköinen lataus".
Mikäli Joe DiMaggio oli mustasukkainen Marilynin ja Mitchumin välisestä romanttiseroottisesta kemiasta niin tekisi mieli sanoa Joe-paralle, että Don´t Bother (To Knock). Tai ehkä DiMaggion läsnäolo olikin juuri syy siihen ettei elokuvassa minkäänlaisesta tunteen palosta näy jälkeäkään vaikka nimenomaan pitäisi.
Parin "kipinöivät" sanaharkat ovat rasittavaa pärpätystä ja kyseenalainen kellistyskohtaus yhtä pökkelö ja puiseva kuin ympärillä humiseva metsä.
Antaisin elokuvalle arvosanaksi asteikolla 4-10 seitsemän miinus. Ei ikimuistoinen spektaakkeli muttei täysi pohjanoteerauskaan. Tommy Rettig, Marilyn ja maisemat ovat elokuvassa parasta.
Marilyn-Kay ja vahvan roolisuorituksen tekevä 11-vuotias Tommy Rettig.
Tuossa aiemmin mainitsinkin Marilynin seuraavan elokuvan: mitätön pikkurooli "riehakkaassa" komediamusikaalissa Rytmiä veressä (There´s No Business Like Show Business) johon hän suhtautui lähtökohtaisesti Jokeakin nihkeämmin - jos suinkaan mahdollista.
Siitä lisää ensi kerralla.
EDIT. Seuraava neljäs osa ja Rytmiä veressä-käsittely luettavissa täältä:
With The Magic of June! 🎶🎵♫
Marilyn, kitara ja Down In The Meadow.
Kommentit
Lähetä kommentti