RYTMIÄ VERESSÄ / MARILYN-KESÄ OSA 4
Marilyn Monroe-teemakesässä olemme edenneet neljänteen osaan, aiemmat osat voit lukea täältä:
Osa 1: muistojani Marilynista
Osa 2: arviossa elokuva Niagara
Osa 3: arviossa elokuva Joki, jolta ei ole paluuta
Ja tällä kertaa vuorossa musikaali Rytmiä veressä (There´s No Business Like Show Business). Totuttuun tapaan aluksi leffan taustoja ja lopussa varsinainen arvostelu.
RYTMIN TAUSTATANSSIA JA JÄLKIJÄYKKYYTTÄ
Edellisessä blogikirjoituksessa kerroin Joki, jolta ei ole paluuta-elokuvan vaikeasta tekoprosessista ja Marilynin tyytymättömyydestä.
Joen jälkeen Marilyn alkoi kapinoida elokuvastudio Foxia vastaan vaatien parempia rooleja paremmissa elokuvissa. Tämän seurauksena ärsyyntynyt Fox jopa erotti hänet määräajaksi.
Sopimuksensa velvoittamana Marilyn joutui pakosta ottamaan vastaan sivuroolin musikaalissa Rytmiä veressä, tämä oli myös ehtona hänen seuraavalle pääosalleen Kesäleskessä (The Seven Year Itch).
Hattutytöstä showtähdeksi nousevan Vickyn turhanpäiväinen rooli oli hätäisesti lisätty elokuvaan ja Marilyn piti sitä studion kostona hänen "niskottelustaan". Ehkä näin, mutta todennäköisin syy oli luultavasti se, että elokuva tuli yliampuvine puvustuksineen ja tanssinumeroineen studiolle valtavan kalliiksi. Marilynin palkkio oli naurettavan pieni, mutta hän oli takuuvarma kassamagneetti.
Myöhemmin Marilyn purnasi sekä Joesta että Rytmistä: "Minut pantiin noihin elokuviin ilman että mielipidettäni kysyttiin, paljolti vasten tahtoani. Minulla ei ollut valinnanvaraa."
Samaan aikaan vanhan tuttumme, mies Niagaran takaa eli Marilynia näyttelijänä suuresti arvostanut ohjaaja Henry Hathaway toivoi saavansa supertähden naispäärooliin suunnittelemaansa elokuvaan Elämän kahle. Filmi perustuisi W. Somerset Maughamin mestariteoksena pidettyyn romaaniin, joka kertoo syvällisesti nuoruuden harhailusta, elämän varjopuolista, köyhyydestä ja unelmista. Tummasävyinen, psykologinen kehityskertomus ja voimakas naispääosa vastaan tyhjänpäiväinen kermakakkurieha? Fox jatkoi Marilynille kettuiluaan eikä missään tapauksessa suostunut Hathawayn ehdotukseen.
Rytmin kuvaukset eivät olleet Marilynille helpot. Sen lisäksi että hän inhosi koko projektia hän myös poti pitkittynyttä keuhkoputkentulehdusta ja anemiaa. Avioliitto Joe DiMaggion kanssa oli umpikujassa. Kun Rytmit oli rytmeilty, Marilyn aloitti samantien Kesälesken kuvaukset.
Marilyn tiesi tuovansa näistä elokuvista Foxille kirstukaupalla rahaa saamatta itse reilua korvausta. Eikä hänellä olisi minkäänlaista taiteellista itsemääräämisoikeutta - ei nyt eikä jatkossa. Kaikessa hiljaisuudessa lopenkyllästynyt tähti oli tehnyt päätöksen: hän jättäisi Foxin kun sopimus vihdoinkin päättyisi Kesälesken jälkeen. Marilyn oli aloittanut salaa uuden hankkeen, oman tuotantoyhtiönsä Marilyn Monroe Productionsin valmistelut.
ARVIOSSA RYTMIÄ VERESSÄ
There´s No Business Like Show Business, 1954
Ohjaaja: Walter Lang
Käsikirjoitus: P. & H. Ephron, perustuen Lamar Trottin kertomukseen
Pääosissa: Ethel Merman (Molly Donahue) ja Donald O´Connor (Tim Donahue)
Sivuosassa: Marilyn Monroe (Victoria Parker)
Musiikki: Irving Berlin
Sen enempää kaunistelematta: Rytmiä veressä on kaamea tekele. Sitä katsoessa toivoisi että olisi jotain muutakin veressä sillä kokemus on lähes tuskallinen.
Juonesta on turha puhua, se on hatara, sisällötön kyhäelmä tapahtumanpätkiä "sympaattisen" (eli toisin sanoen helvetin ärsyttävän) vaudeville-perheen ympärillä. Tarinasta viis, tärkeintä on, että päästään laulamaan sydämen kyllyydestä suureellisessa pukuloistossa. Koko elokuva on kuin yli-imelä, alati paisuva marmeladilöllö.
Marilynin Heat Wave-esitystä pidettiin aikanaan (ja edelleen) mauttomana ja kiusallisena, mutta onhan se After You Get What You Want- numeron lisäksi elokuvan ehdoton kohokohta. Muttei edes Marilyn pysty pelastamaan tätä hirvitystä.
Rytmiä veressä ei ollut menestys, ei taloudellisesti eikä muutenkaan. En ihmettele. Marilyn on ainoa syy miksi koko höpöilypläjäys edes muistetaan.
Vain ja ainoastaan Marilynin ansiosta annan elokuvalle (asteikolla 4-10) viisi pistettä.
Marilyn ja Heat Wave
Edestä avonainen flamencohame, harallaan olevat jalat ja nivustaipeiden puristelu ei kuumentanut arvostelijoita: Monroen vääntelyä ja kiemurtelua on nolostuttavaa katsella, kuului yleinen tuomio. Elämäkertakirjoittaja Norman Mailer totesi esityksestä, ettei Marilyn koskaan ollut missään elokuvassaan niin luotaantyöntävä.
Mutta oliko Marilynin shown epätyypillinen karkeus tähden tietoinen vastaisku Foxille, koko sokerihuurretulle hömppäelokuvalle ja yleisön odotukselle olla aina seksikäs söpöllä, kivalla ja helposti lähestyttävällä tavalla?
Jos joku miettii miksi valitsin tähden tuotannosta juuri nämä kolme leffaa - Niagara, Joki, jolta ei ole paluuta ja Rytmiä veressä - niin selitys on hyvin yksinkertainen: löysin filmikolmikon dvdnä kirpparilta. Näistä kolmesta Niagaran saattaisin joskus katsoa uudemman kerran, se oli paikoitellen oikein toimiva jännäri. Joessa oli hetkensä, mutta enimmäkseen se oli pitkäveteinen turhimus. Sitä tuskin tulee ikävä. Rytmit lähtevät samantien kiertoon.
Ensi kerralla, viidennessä ja viimeisessä osassa onkin tiedossa jotakin ihan muuta Marilyniin liittyvää.
EDIT. Viimeinen osa, kolme syytä rakastaa Marilynia, löytyy täältä:
Kommentit
Lähetä kommentti